AINOAT OIKEAT

movie-cover
Synopsis

Hanna on kolmekymppinen helsinkiläinen sinkkunainen, jonka elämä on ihan mallillaan. Hänellä on hyvä työpaikka ja rakkaita ystäviä, ja hän on jo melkein lakannut odottamasta, että löytäisi koskaan elämänsä miehen. Eräänä yönä Hanna törmää Markukseen, tummaan muukalaiseen, joka vie häneltä jalat alta. Mutta ennen kuin Hanna ymmärtää löytäneensä vihdoin unelmiensa prinssin, mies katoaa jäljettömiin. Hanna yrittää maanisesti löytää Markusta, mutta saa muuta ajateltavaa, kun hänet lähetetään työkomennukselle Lahteen. Hannan asiakas on auto-onnettomuudessa pahasti loukkaantunut Ismo Majuri, Suomen pääministeri. Kun kuntoutuskausi on ohi, Ismo ja Hanna palaavat Helsinkiin ja alkavat seurustella. He yrittävät pitää suhteensa salassa, mutta päätyvät juorulehteen. Jonkin ajan kuluttua Hanna tapaa yllättävissä merkeissä Markuksen uudelleen. Hannan on valittava, kumpi hänen elämänsä miehistä on se ainoa oikea.

Näyttelijät

Anna-Maija Tuokko, Ilkka Villi, Antti Reini, Jenni Kokander, Inka Kallén

Copyright

2013 Yellow Film & TV. All Rights Reserved.

Alkuperäinen nimi

AINOAT OIKEAT

Genre

Romantiikka, Komedia

Ohjaaja

Saara Cantell

Käsikirjoittaja

Outi Keskevaari

EST julkaisupäivä

23/04/2014

DVD/Blu-ray julkaisupäivä

23/04/2014

TVOD julkaisupäivä

23/04/2014

Levitysyhtiö

Nordisk Film Distribution

Tuotantomaa

Suomi

Kesto

112

Ikäraja
7 Sexual content
Ikäraja - Traileri
S

Elokuva-aineistot

Lataa valitut (0)

Keyartit ja packshotit

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

BD

Content type

packshot-bd

Identifier

AinoatOikeatBDpackshot

Extension

jpg

File

1.76MB

packshot-bd

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

oikeat

Content type

keyart

Identifier

AinoatoikeatDVDkeyart

Extension

jpg

File

2.09MB

keyart

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

packshot

Content type

packshot-dvd

Identifier

AinoatOikeatpackshot

Extension

jpg

File

2.27MB

packshot-dvd

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

theonlyones

Content type

VOD-keyart-1400-2100

Identifier

Artwork

Extension

jpg

File

312kB

VOD-keyart-1400-2100

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

theonlyones

Content type

VOD-keyart-720-1080

Identifier

Artwork

Extension

jpg

File

312kB

VOD-keyart-720-1080

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

AinoatOikeat

Content type

VOD-horizontal-1920-1080

Identifier

FI

Extension

jpeg

File

1.23MB

VOD-horizontal-1920-1080

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

AinoatOikeat

Content type

VOD-horizontal-1920-1080-layer

Identifier

FI

Extension

psd

File

36.53MB

VOD-horizontal-1920-1080-layer

Pressikuvat

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

AO

Content type

still

Identifier

AinoatOikeatStill

Extension

jpg

File

1.96MB

still

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

AO

Content type

still

Identifier

AinoatOikeatStill

Extension

jpg

File

1.55MB

still

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

AO

Content type

still

Identifier

AOstill

Extension

jpg

File

1.84MB

still

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

AO

Content type

still

Identifier

AOstill

Extension

jpg

File

2.04MB

still

Traileri

Product

AINOAT OIKEAT

Short name

AO

Content type

trailer

Identifier

AOTrailerHDh264-1508-2013

Extension

mov

File

142.23MB

Audio Languages

Finnish

Subtitles

No

Subtitle Languages

Video Resolution Aspect

unknown

trailer

Lataa valitut (0)
Loading…
Loading the web debug toolbar…
Attempt #